maanantai 31. elokuuta 2015

Ristiäiset

Ristiäisiä vietettiin lauantaina 22.8. 
Pienestä Menninkäisestä, Tuktukista, Nimetön Niilosta, Ollista, Jalmarista, Uro-Pekasta tuli vihdoin ihan oikeesti nimellinen pieni vauva. Joona Johannes.
Kauheesti mummu kyseli ja koitti saada Joonan nimen tietoonsa ennen ristiäisiä, mutta loppuviimein saatiin pidettyä nimi omana tietona. Nimen sai tietää etukäteen Janin pikkusisko ja mun sisko, koska Sanna teki kakkukoristeet ja nimi tuli päälle. Annille piti kertoa sitten ihan tasapuolisuuden vuoks, mutta eipä nekään nimee lörpötelly eteenpäi. Tietenkää.

Joona on alunperin heprealainen nimi ja ensimmäinen Joona-niminen mies on ollut vanhan testamentin profeetta Joona. Raamatun mukaan Jumala käski Joonaa menemään Niniveen ja käskee ihmisiä lopettaan pahanteko, mutta Joona pelkäs ja lähtikin laivalla toiseen suuntaan. Jumala nosti rangaistuksena myrskyn ja merimiehet heitti profeetta Joonan mereen, jolloin iso valas tuli ja söi Joonan. Profeetta säily kuitenki hengissä ja chillas valaan vatsalaukussa kolme päivää, minkä jälkeen valas oksensi Joonan rannalle ja Joona lähti toteuttaan Jumalan käskyä. Joona tarkottaa kyyhkystä ja nimipäiviä vietetään 29.3. 

Johannes on myös heprealainen nimi ja se puolestaan tarkottaa 'Jahve on armollinen' :--D Raamattuhan vilisee Johannes-nimisiä henkilöitä mm. Johannes Kastaja. Myös paaveja ja kuninkaita on isot liudat, jotka kantaa nimeä Johannes. Me haluttiin antaa se toiseks nimeks, koska myös Janin toinen nimi on Johannes, ja Janin isän, sekä Janin isänisän.

Kuvat © Sanna



Ristiäisiä viettämään pääsi lähes kaikki kutsutut ja meillä oli kaiken kaikkiaan ihanan rennot ristiäiset. Kummeja tuli neljä kipaletta, Janin serkku, Janin paras ystävä, mun paras ystävä ja mun lapsuuden ystävä. 

Tarjottavista mulla ei oo kun tosi surkeita kuvia, kun ei siinä tohinassa ihan hirveesti ehtiny kaiveleen kännykkää esiin ja kuvaileen. 
Pääruokana oli mummun tekemää kalasoppaa, isomamman tekemiä pikkusämpylöitä ja mamman tekemää saaristolaisleipää. + Allergisille ja muuten nirsoille ;) mamman tekemää lihasoppaa. Kahvipöydässä oli mansikkakakkua, lime-juustokakkua, J-kirjaimella varustettuja Oreo-keksejävalkosuklaakuorrutettuja möllyköitä, mokkapaloja ja pullaa.

Lahjaksi Joona sai kaks säästölipasta, toinen futiskengän muotonen ja toinen jalkapallon muotonen, valokuvakehys, hopeinen kakkulapio, kastesormus J-kaiverruksella, pieni korurasia, vaippoja, rahaa ja etukäteislahjana raskausaikana saatiin jo yhdistelmävaunut. Olikohan muuta... Niistäkää ei ylläriylläri oo kuvia. :--D
Sekä seurakunnalta saatiin Raamatun Sanaa Lapsille -kirja, jonka luin jo läpi. Mukavan yksinkertasesti kerrottu, isoja värikkäitä ja yksityiskohtasia kuvia. En ois uskonu, että raamatun lukeminen ois ollu niin mukavaa. :---D

Iso kiitos läsnäolleille vielä tätäkin kautta. Ja erityisen iso kiitos mammalle, mummulle, isomammalle ja siskolle avusta♥

4 kommenttia:

  1. Niin oli mukavat ristiäiset, että! :)
    Pikkusen kaiveli, etten ottanu uikkareita mukan, mutta kastoin mää talviturkin sitten sunnuntaina tossa "omassa" rannassa :D
    Eipä kestä, saimpas jotain tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Mua kans jäi vähä harmittaa, ku en tajunnu etukäteen ilmottaa. Olin niin stressaantunu kaikesta tekemisestä, ettei järki juossu. :(

      Poista
  2. Ihanat oli ristiäiset, paikka oli mahtava mutta "kemujen" päätähti kaikkein mahtavin, ihanainen Joona ♥
    Kiitos että sain osallistua tarjottaviin, oli tooosi mukavaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kanssa tosi mukavaa♥ Vois pitää toisetki ristiäiset ihan vaan, koska oli niin kivaa. :)

      Poista